F.M.Dostojevski: Rikos ja rangaistus


Kun perustin tämän blogin, ajattelin kirjoittavani tähän lähinnä lukion kirjallisuusdiplomia varten lukemistani kirjoista siten, että diplomiin kuulumattomien kirjojen osuus jäisi varsin vähälle. Nythän on käynyt aivan päinvastoin: Olen innostunut kirjoittamaan lähes pelkästään muusta kirjallisuudesta, tämän postauksen ollessa vasta toinen diplomikirjoihin liittyvä. Rikos ja rangaistus on kirja, jonka olen jo hyvin pitkään halunnut lukea, ja kirjallisuusdiplomin myötä pääsin nyt tarttumaan siihen.

Rikos ja rangaistus kertoo tarinan nuoresta, Rodion Romanytš Raskolnikov-nimisestä miehestä, joka vajottuaan omien ajatustensa ja teorioidensa syövereihin sekä eristäydyttään muusta maailmasta, syyllistyy murhaan. Hän on kehittänyt teorian, jonka mukaan maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: tavallisia, joihin suurin osa väestöstä lukeutuu sekä "ylempiarvoisia", joilla on oikeus rikkoa lakia yhteisen hyvän ja menestymisen nimissä. Historia tukee tätä teoriaa: kukapa mahtimies ei olisi joskus tappanut ajaakseen omaa asemaansa? Kaikki ei kuitenkaan mene täysin suunnitelmien mukaan, kun Raskolnikov lähtee toteuttamaan teoriaansa murhaten vanhan eukon, josta on hänen mukaansa vain haittaa yhteiskunnalle. Raskolnikov luuli tekevänsä hyvän teon, mutta hän ei ottanut huomioon sitä, millaisten tunteiden kanssa hän joutuu murhan jälkeen elämään ja miten ratkaisevasti ne vaikeuttavat elämistä. Etenkin tietoisuus siitä, ettei teosta ollut todellisuudessa mitään hyötyä kenellekään, kaikkein vähiten hänelle itselleen, musertaa.

Teos käsittelee sitä, miten ihminen voi päätyä murhaamaan toisen kaltaisensa ja miten sellaisesta teosta voi selvitä. Raskolnikovin motiivi rikokselle oli hyvin erilainen kuin mitä ennen kirjan lukemista olin ajatellut, ja siksi lukukokemus olikin erittäin mielenkiintoinen. Olisin tosin suonut, että teoksessa oltaisiin menty vielä enemmän Raskolnikovin pään sisälle ja käsitelty juurta jaksain hänen ajatuksiaan ja tunteitaan. Kirjassa keskityttiin monin paikoin enemmän sivuhenkilöihin kuin päähenkilöön itseensä, mikä ei toki ollut pelkästään huono asia, koska kaikki henkilöt olivat hyvin mielenkiintoisia. Raskolnikovista olisin kuitenkin tahtonut tietää vielä enemmän - harvoinhan sitä pääsee lukemaan kirjaa murhaajan näkökulmasta. Ja vieläpä näin erikoisen murhaajan!
"Se, jolla on omatunto, kärsiköön, mikäli hän oivaltaa tekemänsä rikkeen. Siinä on hänen rangaistuksensa."
Raskolnikov tasapainottelee koko kirjan ajan pohtien sitä, oliko hänen murhansa hyvä teko vai ei. Hän tarkastelee tilannetta puhtaasti järjellä eikä pysty arvostamaan elämää itsessään, vaan puolustaa itseään sillä, ettei joillain ihmisillä yksinkertaisesti ole mitään annettavaa yhteiskunnalle. On parempi, että hävittää kokonaan yhden vahingollisen osasen, jotta kokonaisuus voisi hyvin. Kuten jo mainitsin, Raskolnikov ei arvosta elämää eikä lopulta kykene edes muodostamaan omalle elämälleen minkäänlaista tarkoitusta. Hän ei kykene ymmärtämään, että vanhan koronkiskurieukonkin elämä on arvokas.

Vaikka tekstistäni ehkä saakin sen kuvan, ei Raskolnikov mielestäni ole läpikotaisin paha ihminen. Hänet ajoi tekoonsa täydellinen vieraantuminen todellisuudesta, mikä vääristi hänen ajatusmaailmaansa vakavasti. Jos on niin vähän kosketuksissa ulkomaailman kanssa kuin hän oli, ei ole ihmekään, että ajautuu päänsä sisälle ja alkaa pohtimaan asioita, jotka voivat johtaa vaarallisille vesille. Hän ei ole erityisen tunteellinen ihminen, vaan käsittelee asioita vain ja ainoastaan järjellä. Järkevää ajattelua pidetään monesti valtavan suuressa arvossa tunteellisen ajattelun jäädessä taka-alalle, mutta järjellinen päättely ei aina johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Ihmisistä eristäytymisen ohella haitallinen vaikutus oli myös Raskolnikovin ylpeydellä ja itserakkaudella. Etenkin ennen murhaa hän piti itseään parempana kuin muut ihmiset ja kuvitteli kuuluvansa ylempiarvoisempaan ihmisryhmään, johon eivät muiden ihmisten määräämät lait päde. Tekonsa jälkeen hänen mielessään alkaa hahmottua aavistus, ettei hän kenties olekaan yhtään sen parempi ihminen kuin muut - pikemminkin päinvastoin. On hyvin vaikeaa lähteä analysoimaan hänen luonnettaan sen tarkemmin, kyseessä on nimittäin todella erikoinen mies. Se on ainakin on selvää, että hänellä on melko pahoja mielenterveysongelmia. Terve ihminen ei käyttäydy Raskolnikovin tavoin. Hän ei elänyt tässä maailmassa, tässä todellisuudessa, vaan oman päänsä sisällä yrittäen toteuttaa kyseenalaisia ihanteitansa. Hänellä itsellään on hyvin erilaisia mielipiteitä siitä, mikä ylipäänsä on hyvää ja mikä pahaa, ja sen vuoksi nyt tuntuu hankalalta arvioida, voiko häntä sanoa suoralta kädeltä pahaksi ihmiseksi vai ei.

"Ja tapoinko minä muka sen ämmän? Tapoin itseni, en sitä ämmää! Itseni minä nitistin yhdellä iskulla, koko iäksi! Mutta sen ämmän tappoi piru enkä minä..."

Kirjassa oli loppujen lopuksi yllättävän vähän juonen kannalta merkittäviä sivuhenkilöitä. Jostain syystä olin kuvitellut, että teos vilisisi toinen toistaan monimutkaisempia nimiä omaavia hahmoja, joita olisi mahdoton muistaa. Nimien muistaminen ei kuitenkaan onneksi tuottanut suurta tuskaa, vaikka venäläiset nimet ovatkin hyvin erilaisia kuin suomalaiset. Lempihahmokseni tuli nuori, itseään ilotyttönä elättävä orpo Sonja Semjonovna, josta tulee Raskolnikovin läheisin ystävä. Itseäni kosketti kovasti Sonjan suhtautuminen, kun hän sai tietää ystävänsä tehneen murhan: hän ei katkaissut välejään Raskolnikoviin eikä kauhistellen saarnannut tälle miten suuren synnin oli tehnyt - hän puhkesi itkuun sanoen, ettei koko maailmassa ole Raskolnikovia onnettomampaa ihmistä. Hän oli nähnyt maailman nurjan puolen ja tiesi, millaista on todellinen kärsimys, eikä hän voinut ymmärtää, miten joku tieten tahtoen saattoi ajaa itsensä siihen kärsimykseen. Sonja on sanomattoman vahva ja hyvä ihminen: kaiken hankkimansa varallisuuden hän antaa rutiköyhän äitinsä ja sisarustensa turvaksi, eikä hän hylkää läheisiään toivottomalta tuntuvienkaan tilanteiden edessä. Teoksessa oli monia muitakin mielenkiintoisia henkilöitä, joita voisin analysoida kokonaisen kirjan verran, mutta tässä tekstissä tahdoin nostaa heistä esille ainoastaan Sonjan.

Kirjassa käsiteltiin varsin syvällisesti rikoksesta aiheutuvaa henkistä tuskaa sekä sitä, miten murhamiehen pahin rangaistus on lopulta hänen oman päänsä sisällä myllertävät ajatukset niistä hirvittävistä teoista, joihin on syyllistynyt. Ei ollutkaan yllätys, että rikosta puitiin myös uskonnon näkökulmasta. Tämä tapahtui nimenomaan Sonjan toimesta, joka hartaana kristittynä elättelee koko teoksen ajan toivetta siitä, että Raskolnikov löytäisi Raamatusta pelastustien siitä kiirastulesta, jota hänen koko loppuelämänsä tulee olemaan. Kirjan loppupuolella on viitteitä siitä, että Raskolnikov olisi lopulta päätynytkin senkaltaiseen ratkaisuun, vaikka koko entisen elämänsä olikin elänyt jumalankieltäjänä. Loppu kuitenkin jäi hyvin avoimeksi, joten tästä ja monista muistakin asioista voi jokainen tehdä omat tulkintansa.

Kirja oli ymmärrettävästi melko synkkä lukukokemus, mutta yllättävän helppolukuinen. Kiinnostava aihe, teemat ja niiden käsittely tempaisi mukaansa heti ensimmäisistä luvuista alkaen. Juonen kehittyessä hiljalleen eteenpäin ja Raskolnikovin tuskaillessa itse hankkimansa ikeen alla tunnelma tihentyi kuin huomaamatta, eikä kirjaa pystynyt sen loppuvaiheilla laskemaan käsistään. Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen, että Rikos ja rangaistus osoittautui näinkin hyväksi. Aina ennen suurien klassikoiden ja paljon hehkutettujen kirjojen lukemista pelottaa, ettei itse voi käsittää, miksi kaikki muut tuntuvat rakastavan niitä. Tämän jälkeen on jo paljon matalampi kynnys tarttua muihin Dostojevskin kirjoihin, joita löytyy ihan oman kodin kirjahyllystä käden ulottuvilta. Monien mukaan juuri tämä teos on Dostojevskin parhaita, enkä yhtään ihmettele miksi. Klassikon asemansa se kiistatta ansaitsee.

"Mene heti, tällä minuutilla, asetu katujen risteykseen, kumarra, suutele ensin maata, jonka olet häpäissyt, sitten sano ääneen kaikille: "Minä olen tappanut!" Silloin Jumala suo sinulle jälleen elämän!"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Martin Gray: Kaikkien rakkaitteni puolesta

Matthew Walker: Miksi nukumme

Paul Kalanithi: Henkäys on ilmaa vain

Clare Mackintosh: Anna minun olla

José Saramago: Kertomus sokeudesta

Anni Blomqvist: Myrskyluoto